Tässä kirjoitus joka rikkoi 500 lukijan rajan pienessä blogissani. (Ennen sitä oli vain noin 340.)
http://nuorensilmin.blogspot.fi/2013/06/mutta-missa-on-teinien-leikkipuisto.html?spref=fb
--------
Tämä on eräänlainen jatko blogipostiini jonka kirjoitin viimeksi. Kohteliaasti kiitin aiheen antajaa itse blogiaiheesta ja pyysin anteeksi, jos satuin käyttämään hänen nimeään väärin. Yllätyksekseni hän piti tekstistäni - kirjoitusvirheitäni huolimatta - ja jakoi tekstin jopa Facebook seinälleen. Nyt tietenkin pyydän anteeksi, etten mainosta häntä kovin paljoa, koska en uskalla (enkä tahdo) kastaa varvastani liian lähelle politiikkaa.
Yllättymiseni lisäksi huomasin, että minua alkoi pelottamaan. Jouduin kysymään itseltäni; Miksi? Eikö se ole vain hyvä, että saat huomiota? Olet koko elämäsi sitä huutanut, sinun pitäisi nauttia siitä. Minun pitäisi, sillä tämä on minulle iso asia, mutta en voi. Olen oppinut elämäni aikana, etenkin nyt nuorena aikuisena, että olen arvoton ja yleensä kun saan huomiota - se on hyvin huonoa huomiota. Kaupassakin usein keski-iän ylittäneet kauppatädit palvelevat minua hyvin epäkohteliaasti ja se saa minut kutistumaan sisällä jo hyvin pieneksi. Pysyn vain kohteliaana, vaikka usein toivon, että minulla olisi selkärankaa sanoa jotain takaisin. Oikeastaan, nykypäivänä minulla joskus olisikin, mutta minulla ei ole oikeutta siihen.
Olen syypää kaikkeen, mutta en ole yksin. Otin aikaisemminkin esimerkiksi työnhaun ja tiedän sen olevan vaikeaa kaiken ikäisille. Olen vain huomannut, että kerran kun nuori henkilö ei olekaan sopiva ja tekee virheitä töissä - työpaikalla päätetään, että ei enää oteta niitä nuoria edes harjoitteluun.Toivoisin liiottelevani, mutta olen käynyt asiasta keskustelua ihmisten kanssa joiden työpaikalla on kyseinen päätös tehty.
Kun keski-ikäinen henkilö epäonnistuisi samoin työpaikallaan - ei päätetä, että ei oteta niitä keski-ikäisiä enää töihin. Tietenkin sitten kun mennään yli keski-iän niin tiedän, että on taas omat ongelmansa siinä, ettei saa töitä, mutta käsittääkseni ei silloinkaan maalata kaikkia "vanhuksia" hyödyttömiksi/häiriköiksi.
Olemme nuoria. Meidän pitäisi uskaltaa. Meidän pitäisi olla vahvoja nuoruuden voimissamme, mutta emme pysty. Meillä ei ole voimaa. Ne kaikki jotka ovat kateellisia nuoruutemme vuoksi - kerron teille, että uskon monen nuoren vaihtavan mielellään nuoruuteensa edes pieneen palaan kunnioitusta jota te muut saatte. Puhutte aina, että meillä on vielä tulevaisuutta kuinka paljon edessä. Mitä tulevaisuutta? Mitä teemme tulevaisuuden kuvalla kun meillä ei ole polkua missä taivaltaa? Meillä ei ole jalansijaa. Totta, että meillä on olettavasti vielä monia vuosia, mutta.. Kuka sanoo, että jaksamme elää ne?
Koulussa minulle uskoteltiin, että kunhan käyttäytyisin hyvin ja saisin kohtalaisia arvosanoja - niin saadessani koulut loppuun saisin töitä. Meitä kannustettiin suloisilla valheilla. Itselleni se oli kannustus, sillä en koskaan ole halunnut taloa ja perhettä. Olin ihan pienestä asti hyvinkin poikkeva, mutta oli jotain mitä halusin ja mihin uskoin. Työ - peräti ura. Se olisi tukipilarini ja palkan saadessani ylimääräisellä rahalla voisin kaikessa rauhassa harrastaa asioita mistä itse tykkäisin - ilman, että kukaan katsoisi minua kummeksuen nenänvartta pitkin. Se ei koskaan tapahtunut ja uskon, että ei tule koskaan tapahtumaankaan.
Tulevaisuus on muutakin kuin työ! .. Onko? Tässä yhteiskunnassa jossa pahin syytöskierros lähtee juuri siitä kun sinulla ei ole töitä? Se ei todellakaan auta sinun sosiaaliseen elämään yhtään - koska pummaat muiden verorahat. En tee sitä vapaaehtoisesti, mutta tiedän kyllä nuoria jotka suunnittelee suoraan olevansa sosiaalipummeja. Ihmiset pitävät heitä idiootteja, mutta minä sanon, että monet heistä ovat nykypäivänä fiksuja realisteja. He eivät anna systeemin uskotella heille, että heillä olisi tulevaisuus vaan ottavat kaiken irti siitä mitä vaan nyt saavat. Paljoa he eivät saa, mutta osaavat nauttia vähästä.
Minua itseäni hävettää suunnattomasti pummata enkä kannata ollenkaan sitä, että ei edes yritä löytää töitä ja vain makoilee muiden rahoilla.. Mutta samaan aikaan toivoisin, että pystyisin lopettaa häpemisen ja tehdä samoin. Sillä uskon heidän elävän pidempää kuin minä ja jopa ehkä joskus uskoen itseensä.
Minä hain juuri kuudennen kerran elämäni aikana apua päästäkseni psykoterapiaan. Hain vaikka tiedän, että apua en saa ja tulevaisuuteen minulla ei ole mahdollisuuksia. Miksi? Ehkä se on se nuoruuden voima tai typeryys; Vaikka tiput revityin siivin kuiluun, yrität edelleen lentää niillä.
Nykypäivänä emme pääse edes lentämään liian lähelle aurinkoa. Hyvä jos edes näemme sen. Ja se on totta kai täysin meidän oma vikamme. Meidän syytä.
-------
Ps. Tiedän, että asiallisen tekstin sijaan tämä vaikuttaa tällä kertaa enemmän huonolta päiväkirjamerkinnältä; Olen silti päättänyt olla häpeämättä sitä. Tällainen tällä kertaa. Ehkä ensi kerralla tökin kepillä hieman sitä, että miksi en halua kastaa varvastani politiikkaan ja miksi en näe sitä kannattavana.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
"Mutta missä on teinien leikkipuisto?" - Nuorten arvottomuus.
Lainasin otsikoksi kommentin erään tunnetun Kasvin postauksesta Facebookissa, koska se oli yleisesti ottaen hyvinkin osuva. Kommentti oli jaetun artikkelin yläpuolella jossa kerrottiin, että poliisit häätivät nuoria pois leikkipuistosta. Se kumminkin sopii tällä hetkellä myös yleisesti tilanteeseen Suomessa. Olen käynyt keskustelua hajanaisesti useasti aiheesta. Missä on nuorien leikkipuistot? Mistä apua harrastamiseen ja muuhun aktivittettiin, joka pitäisi nuoret terveinä? Ei missään.
Myönnän kyllä, että tehdessäni aikaisemman totteamuksen ajattelen täysi-ikäisiä, yli 18 vuotiaita ja köyhiä nuoria etupäässä. Heidät on jokseinkin suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta se ei meinaa, etteikö siihen liittyisi myös alaikäiset nuoret. Mistä alaikäiset katsovat mallia kun vanhemmat ei ole paikalla? Useinkin nuoret eivät välttämättä aina ole täysin omanikäistensä kansa, etenkin jos heillä on vanhempia sisaruksia. Sen lisäksi, että he näkevät kaupungilla myös muiden ihmisten käyttäytymistä kun jaksavat nostaa päänsä puhelimensa ruudulta; Uskokaa pois, että edes nykyaikana kännykkä ei ole niin liimaava laite, ettei huomasi mitään vaikka se siltä joskus aikuisista tuntuukin.
Viimeaikoina on ollut puhe lasten juomisesta ja kyseessä on enimmäkseen ollut juuri alaikäiset. Mutta vaikka onnistuisitkin suojaamaan lasta juomiselta täyteen ikään asti niin suurin saavutus on se, että seuraavat nuoruusvuodet eivät ole yhtä suoran linjan kännäämistä. Nuorilla ei ole mitään tekemistä ja siksi he tuhlaavat vähät rahansa juomiseen. Rahat eivät kumminkaan riittäisi kaikkiin harrastelaskuihin, koska harrastukset ovat kalliita - ja kun on sosiaalisesti alkujaan jo yhteiskunnan huonolla puolella on vaikea saada mitään yhteyksiä tai kavereita. Tietysti apuna on nykyään internetti, mutta on kallista matkustaa kaverin luokse ja sitten istutkin vain sisällä koneen ääressä menemättä minnekään.
Tietysti joillain onnekailla nuorilla on töitä. Useimmat kumminkin niistä onnekkaista ovat jo alkujaan hyvällä pohjalla - vanhemmilla on suhteita ja he auttavat muutenkin asioissa - saattavat jopan olla varakkaita. Heillä on sitä menemistä ja tekemistä - he ovat myös joksein hyväksyttyjä yhteiskuntaan. Heillä on mahdollisuuksia. En kiellä, etteikö heillä olisi ongelmia tai muuta, mutta tulevaisuuden mahdollisuus on suurempi.
Vaikka tämä kömpelöltä aasinsillalta vaikuttaakin niin tästä pääsemmekin takaisin aiheeseen. Leikkipaikat nuorille nimittäin takaisivat parempaa tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. Jos jo hieman vanhemmille nuorille tarjottaisiin edes halvalla erilaisia mielenkiintoja harrasteita, heillä olisi paikka mihin mennä tiettyyn aikaan. He oppisivat ja kehittyisivät ihan perusasioissa. Aikataulussa pysymisessä ja sosiaalisoitumisessa, mikä "yllättävän" usein katoaa kun ei ole mitään. Asioilla ei ole enää silloin merkitystä. Harrastus kumminkin toisi jonkin tason merkityksen asioihin ja pystyisit parantamaan sekä kokeilemaan asioita omaan mielenkiintoon liittyen. Siitä saattaisi jopa vahingossa kehittyä työ. Tiedän, että nuoria kyykytetään kyllä työkkärissä erilaisissa pajoissa yms., mutta se ei ole sama asia. Harrastus lähtisi omasta itsestään ja sen tarkoitus ei olisi luoda lisää negatiivisia tunteita asioiden - esim. sosiaalisen kanssakäymisen - suhteen. Sen lisäksi, se saattaisi vähentää tarvetta turvattomaan ja rajattomaan ryyppäämiseen kun on mahdollisuuksia tehdä ja olla sosiaalinen jossain muualla. Vanhempi nuori voisi myös siten toimia esimerkkinä nuoremmalle - juominen ei olekaan se juttu.
Minä näen turhana sen, että yritämme keskittyä lasten paapomiseen, mutta heitämme heidät syrjään juuri silloin kun he eniten tarvitsevat tukirankaa - etenkin sosiaaliseen elämään. Tällä hetkellä kotikaupungissani on monia nuorisotaloja ja kiitettävästi siellä nuoriakin aina joskus on kun ne ovat auki, mutta en näe heidän tekevän mitään hauskaa ja kehittävää. Onhan tietenkin joskus taloilla joitain bändikeikkoja ja löytyy biljardipöytää, mutta hyvin surkeaa mennä sinne yksin vain pelailemaan. Alkujaan sosiaaliset nuoret tietenkin pärjäävät loistavasti ilman mitään jäänrikkojaa, mutta moni jää ulkopuolelle porukasta ilman yhteistä tekemistä. Sen lisäksi, että turhankin usein nämä nuorisotilat ovat täysin käyttämättömiä. Ne ovat kaunisajatus joka ei ole toimiva - sen lisäksi, että monissa kaupungeissa ei ole edes yhtä tilaa nuorille. Järvenpäässäkin tila oletettavasti käytönpuutteen vuoksi tuhottiin ja en ihmettele.. Miksi kukaan sinne lähtisi jos on alkujaan heikossa sosiaalisessa asemassa?
Suomesta sanotaan, että täällä Amerikkalainen unelma, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa, on mahdollista. Väite on huijausta ja väärin. Se tahti miten nuoria kehittyviä ihmisiä poljetaan maahan, alistetaan ja hylätään on hälyttävä. Suomen kulttuurissa kuuluu olla sokea asialle ja peräti kannattaa sitä. Moni nuorista on ilman työpaikkaa ja heitä kaikkia myös syytetään siitä. Vaikka kuinka vanhakansa uskoo, että vanhaintaloon pääsee töihin kun menee kysymään niin asia ei ole näin. Ei minkään työpaikan suhteen. Jos on niin työpaikka ei ole sen arvoinen, että sinne kannattaisi jäädä tai siitä oikeasti olisi hyötyä niin nuorelle tai yhteiskunnallisesti. Harrastaminen auttaisi edes hieman tilanne, jonne moni on jäänyt jumiin. Se auttaisi astumaan ulos kotoa ja kehittymään.. Ja peräti uskomaan itseensä. Koska tällä hetkellä moni nuori tietää, heillä ei ole mahdollisuuksia mihinkään, vaikka kuinka pysyisi positiivisena ja yrittäisi aina vain uudestaan.
Pullon tai tietokoneen pohjasta löytyy ainoat sosiaalisuudet ja aktiviteetit, jotka pitävät sinut elossa.
Myönnän kyllä, että tehdessäni aikaisemman totteamuksen ajattelen täysi-ikäisiä, yli 18 vuotiaita ja köyhiä nuoria etupäässä. Heidät on jokseinkin suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta se ei meinaa, etteikö siihen liittyisi myös alaikäiset nuoret. Mistä alaikäiset katsovat mallia kun vanhemmat ei ole paikalla? Useinkin nuoret eivät välttämättä aina ole täysin omanikäistensä kansa, etenkin jos heillä on vanhempia sisaruksia. Sen lisäksi, että he näkevät kaupungilla myös muiden ihmisten käyttäytymistä kun jaksavat nostaa päänsä puhelimensa ruudulta; Uskokaa pois, että edes nykyaikana kännykkä ei ole niin liimaava laite, ettei huomasi mitään vaikka se siltä joskus aikuisista tuntuukin.
Viimeaikoina on ollut puhe lasten juomisesta ja kyseessä on enimmäkseen ollut juuri alaikäiset. Mutta vaikka onnistuisitkin suojaamaan lasta juomiselta täyteen ikään asti niin suurin saavutus on se, että seuraavat nuoruusvuodet eivät ole yhtä suoran linjan kännäämistä. Nuorilla ei ole mitään tekemistä ja siksi he tuhlaavat vähät rahansa juomiseen. Rahat eivät kumminkaan riittäisi kaikkiin harrastelaskuihin, koska harrastukset ovat kalliita - ja kun on sosiaalisesti alkujaan jo yhteiskunnan huonolla puolella on vaikea saada mitään yhteyksiä tai kavereita. Tietysti apuna on nykyään internetti, mutta on kallista matkustaa kaverin luokse ja sitten istutkin vain sisällä koneen ääressä menemättä minnekään.
Tietysti joillain onnekailla nuorilla on töitä. Useimmat kumminkin niistä onnekkaista ovat jo alkujaan hyvällä pohjalla - vanhemmilla on suhteita ja he auttavat muutenkin asioissa - saattavat jopan olla varakkaita. Heillä on sitä menemistä ja tekemistä - he ovat myös joksein hyväksyttyjä yhteiskuntaan. Heillä on mahdollisuuksia. En kiellä, etteikö heillä olisi ongelmia tai muuta, mutta tulevaisuuden mahdollisuus on suurempi.
Vaikka tämä kömpelöltä aasinsillalta vaikuttaakin niin tästä pääsemmekin takaisin aiheeseen. Leikkipaikat nuorille nimittäin takaisivat parempaa tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. Jos jo hieman vanhemmille nuorille tarjottaisiin edes halvalla erilaisia mielenkiintoja harrasteita, heillä olisi paikka mihin mennä tiettyyn aikaan. He oppisivat ja kehittyisivät ihan perusasioissa. Aikataulussa pysymisessä ja sosiaalisoitumisessa, mikä "yllättävän" usein katoaa kun ei ole mitään. Asioilla ei ole enää silloin merkitystä. Harrastus kumminkin toisi jonkin tason merkityksen asioihin ja pystyisit parantamaan sekä kokeilemaan asioita omaan mielenkiintoon liittyen. Siitä saattaisi jopa vahingossa kehittyä työ. Tiedän, että nuoria kyykytetään kyllä työkkärissä erilaisissa pajoissa yms., mutta se ei ole sama asia. Harrastus lähtisi omasta itsestään ja sen tarkoitus ei olisi luoda lisää negatiivisia tunteita asioiden - esim. sosiaalisen kanssakäymisen - suhteen. Sen lisäksi, se saattaisi vähentää tarvetta turvattomaan ja rajattomaan ryyppäämiseen kun on mahdollisuuksia tehdä ja olla sosiaalinen jossain muualla. Vanhempi nuori voisi myös siten toimia esimerkkinä nuoremmalle - juominen ei olekaan se juttu.
Minä näen turhana sen, että yritämme keskittyä lasten paapomiseen, mutta heitämme heidät syrjään juuri silloin kun he eniten tarvitsevat tukirankaa - etenkin sosiaaliseen elämään. Tällä hetkellä kotikaupungissani on monia nuorisotaloja ja kiitettävästi siellä nuoriakin aina joskus on kun ne ovat auki, mutta en näe heidän tekevän mitään hauskaa ja kehittävää. Onhan tietenkin joskus taloilla joitain bändikeikkoja ja löytyy biljardipöytää, mutta hyvin surkeaa mennä sinne yksin vain pelailemaan. Alkujaan sosiaaliset nuoret tietenkin pärjäävät loistavasti ilman mitään jäänrikkojaa, mutta moni jää ulkopuolelle porukasta ilman yhteistä tekemistä. Sen lisäksi, että turhankin usein nämä nuorisotilat ovat täysin käyttämättömiä. Ne ovat kaunisajatus joka ei ole toimiva - sen lisäksi, että monissa kaupungeissa ei ole edes yhtä tilaa nuorille. Järvenpäässäkin tila oletettavasti käytönpuutteen vuoksi tuhottiin ja en ihmettele.. Miksi kukaan sinne lähtisi jos on alkujaan heikossa sosiaalisessa asemassa?
Suomesta sanotaan, että täällä Amerikkalainen unelma, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa, on mahdollista. Väite on huijausta ja väärin. Se tahti miten nuoria kehittyviä ihmisiä poljetaan maahan, alistetaan ja hylätään on hälyttävä. Suomen kulttuurissa kuuluu olla sokea asialle ja peräti kannattaa sitä. Moni nuorista on ilman työpaikkaa ja heitä kaikkia myös syytetään siitä. Vaikka kuinka vanhakansa uskoo, että vanhaintaloon pääsee töihin kun menee kysymään niin asia ei ole näin. Ei minkään työpaikan suhteen. Jos on niin työpaikka ei ole sen arvoinen, että sinne kannattaisi jäädä tai siitä oikeasti olisi hyötyä niin nuorelle tai yhteiskunnallisesti. Harrastaminen auttaisi edes hieman tilanne, jonne moni on jäänyt jumiin. Se auttaisi astumaan ulos kotoa ja kehittymään.. Ja peräti uskomaan itseensä. Koska tällä hetkellä moni nuori tietää, heillä ei ole mahdollisuuksia mihinkään, vaikka kuinka pysyisi positiivisena ja yrittäisi aina vain uudestaan.
Pullon tai tietokoneen pohjasta löytyy ainoat sosiaalisuudet ja aktiviteetit, jotka pitävät sinut elossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)