keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

"Mutta missä on teinien leikkipuisto?" - Nuorten arvottomuus.

Lainasin otsikoksi kommentin erään tunnetun Kasvin postauksesta Facebookissa, koska se oli yleisesti ottaen hyvinkin osuva. Kommentti oli jaetun artikkelin yläpuolella jossa kerrottiin, että poliisit häätivät nuoria pois leikkipuistosta. Se kumminkin sopii tällä hetkellä myös yleisesti tilanteeseen Suomessa. Olen käynyt keskustelua hajanaisesti useasti aiheesta. Missä on nuorien leikkipuistot? Mistä apua harrastamiseen ja muuhun aktivittettiin, joka pitäisi nuoret terveinä? Ei missään.

Myönnän kyllä, että tehdessäni aikaisemman totteamuksen ajattelen täysi-ikäisiä, yli 18 vuotiaita ja köyhiä nuoria etupäässä. Heidät on jokseinkin suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta se ei meinaa, etteikö siihen liittyisi myös alaikäiset nuoret. Mistä alaikäiset katsovat mallia kun vanhemmat ei ole paikalla? Useinkin nuoret eivät välttämättä aina ole täysin omanikäistensä kansa, etenkin jos heillä on vanhempia sisaruksia. Sen lisäksi, että he näkevät kaupungilla myös muiden ihmisten käyttäytymistä kun jaksavat nostaa päänsä puhelimensa ruudulta; Uskokaa pois, että edes nykyaikana kännykkä ei ole niin liimaava laite, ettei huomasi mitään vaikka se siltä joskus aikuisista tuntuukin.
Viimeaikoina on ollut puhe lasten juomisesta ja kyseessä on enimmäkseen ollut juuri alaikäiset. Mutta vaikka onnistuisitkin suojaamaan lasta juomiselta täyteen ikään asti niin suurin saavutus on se, että seuraavat nuoruusvuodet eivät ole yhtä suoran linjan kännäämistä. Nuorilla ei ole mitään tekemistä ja siksi he tuhlaavat vähät rahansa juomiseen. Rahat eivät kumminkaan riittäisi kaikkiin harrastelaskuihin, koska harrastukset ovat kalliita - ja kun on sosiaalisesti alkujaan jo yhteiskunnan huonolla puolella on vaikea saada mitään yhteyksiä tai kavereita. Tietysti apuna on nykyään internetti, mutta on kallista matkustaa kaverin luokse ja sitten istutkin vain sisällä koneen ääressä menemättä minnekään.

Tietysti joillain onnekailla nuorilla on töitä. Useimmat kumminkin niistä onnekkaista ovat jo alkujaan hyvällä pohjalla - vanhemmilla on suhteita ja he auttavat muutenkin asioissa - saattavat jopan olla varakkaita. Heillä on sitä menemistä ja tekemistä - he ovat myös joksein hyväksyttyjä yhteiskuntaan. Heillä on mahdollisuuksia. En kiellä, etteikö heillä olisi ongelmia tai muuta, mutta tulevaisuuden mahdollisuus on suurempi.

Vaikka tämä kömpelöltä aasinsillalta vaikuttaakin niin tästä pääsemmekin takaisin aiheeseen. Leikkipaikat nuorille nimittäin takaisivat parempaa tulevaisuutta ja mahdollisuuksia. Jos jo hieman vanhemmille nuorille tarjottaisiin edes halvalla erilaisia mielenkiintoja harrasteita, heillä olisi paikka mihin mennä tiettyyn aikaan. He oppisivat ja kehittyisivät ihan perusasioissa. Aikataulussa pysymisessä ja sosiaalisoitumisessa, mikä "yllättävän" usein katoaa kun ei ole mitään. Asioilla ei ole enää silloin merkitystä. Harrastus kumminkin toisi jonkin tason merkityksen asioihin ja pystyisit parantamaan sekä kokeilemaan asioita omaan mielenkiintoon liittyen. Siitä saattaisi jopa vahingossa kehittyä työ. Tiedän, että nuoria kyykytetään kyllä työkkärissä erilaisissa pajoissa yms., mutta se ei ole sama asia. Harrastus lähtisi omasta itsestään ja sen tarkoitus ei olisi luoda lisää negatiivisia tunteita asioiden - esim. sosiaalisen kanssakäymisen - suhteen. Sen lisäksi, se saattaisi vähentää tarvetta turvattomaan ja rajattomaan ryyppäämiseen kun on mahdollisuuksia tehdä ja olla sosiaalinen jossain muualla. Vanhempi nuori voisi myös siten toimia esimerkkinä nuoremmalle - juominen ei olekaan se juttu.

Minä näen turhana sen, että yritämme keskittyä lasten paapomiseen, mutta heitämme heidät syrjään juuri silloin kun he eniten tarvitsevat tukirankaa - etenkin sosiaaliseen elämään. Tällä hetkellä kotikaupungissani on monia nuorisotaloja ja kiitettävästi siellä nuoriakin aina joskus on kun ne ovat auki, mutta en näe heidän tekevän mitään hauskaa ja kehittävää. Onhan tietenkin joskus taloilla joitain bändikeikkoja ja löytyy biljardipöytää, mutta hyvin surkeaa mennä sinne yksin vain pelailemaan. Alkujaan sosiaaliset nuoret tietenkin pärjäävät loistavasti ilman mitään jäänrikkojaa, mutta moni jää ulkopuolelle porukasta ilman yhteistä tekemistä. Sen lisäksi, että turhankin usein nämä nuorisotilat ovat täysin käyttämättömiä. Ne ovat kaunisajatus joka ei ole toimiva - sen lisäksi, että monissa kaupungeissa ei ole edes yhtä tilaa nuorille. Järvenpäässäkin tila oletettavasti käytönpuutteen vuoksi tuhottiin ja en ihmettele.. Miksi kukaan sinne lähtisi jos on alkujaan heikossa sosiaalisessa asemassa?

Suomesta sanotaan, että täällä Amerikkalainen unelma, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa, on mahdollista. Väite on huijausta ja väärin. Se tahti miten nuoria kehittyviä ihmisiä poljetaan maahan, alistetaan ja hylätään on hälyttävä. Suomen kulttuurissa kuuluu olla sokea asialle ja peräti kannattaa sitä. Moni nuorista on ilman työpaikkaa ja heitä kaikkia myös syytetään siitä. Vaikka kuinka vanhakansa uskoo, että vanhaintaloon pääsee töihin kun menee kysymään niin asia ei ole näin. Ei minkään työpaikan suhteen. Jos on niin työpaikka ei ole sen arvoinen, että sinne kannattaisi jäädä tai siitä oikeasti olisi hyötyä niin nuorelle tai yhteiskunnallisesti. Harrastaminen auttaisi edes hieman tilanne, jonne moni on jäänyt jumiin. Se auttaisi astumaan ulos kotoa ja kehittymään.. Ja peräti uskomaan itseensä. Koska tällä hetkellä moni nuori tietää, heillä ei ole mahdollisuuksia mihinkään, vaikka kuinka pysyisi positiivisena ja yrittäisi aina vain uudestaan.
Pullon tai tietokoneen pohjasta löytyy ainoat sosiaalisuudet ja aktiviteetit, jotka pitävät sinut elossa.

3 kommenttia:

  1. Olet hyvin fiksu. Hyvä kirjoitus ja olet mielestäni täysin oikeassa. Olen sinua melkein 30 v. vanhempi.

    VastaaPoista
  2. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060917129570_uu.shtml

    "Toisaalta työllistyminen ja sopeutuminen on heillä (nuoremmilla) parempaa." Haista paska. Koita itse sopeutua paikkaan missä sinua ei arvosteta ikäsi takia.

    Toisaalta noin tulee käymään jos se todella tapahtuu, että nuorten 4 kuukauden koeaika muutetaan vuoden mittaiseksi niin firmat käyttää sitä hyväkseen ja heittää sitten henkilön ulos.

    VastaaPoista