Minua pelottaa. - Tulevaisuus..?

Tässä kirjoitus joka rikkoi 500 lukijan rajan pienessä blogissani. (Ennen sitä oli vain noin 340.)
http://nuorensilmin.blogspot.fi/2013/06/mutta-missa-on-teinien-leikkipuisto.html?spref=fb

--------

Tämä on eräänlainen jatko blogipostiini jonka kirjoitin viimeksi. Kohteliaasti kiitin aiheen antajaa itse blogiaiheesta ja pyysin anteeksi, jos satuin käyttämään hänen nimeään väärin. Yllätyksekseni hän piti tekstistäni - kirjoitusvirheitäni huolimatta - ja jakoi tekstin jopa Facebook seinälleen. Nyt tietenkin pyydän anteeksi, etten mainosta häntä kovin paljoa, koska en uskalla (enkä tahdo) kastaa varvastani liian lähelle politiikkaa.

Yllättymiseni lisäksi huomasin, että minua alkoi pelottamaan. Jouduin kysymään itseltäni; Miksi? Eikö se ole vain hyvä, että saat huomiota? Olet koko elämäsi sitä huutanut, sinun pitäisi nauttia siitä. Minun pitäisi, sillä tämä on minulle iso asia, mutta en voi. Olen oppinut elämäni aikana, etenkin nyt nuorena aikuisena, että olen arvoton ja yleensä kun saan huomiota - se on hyvin huonoa huomiota. Kaupassakin usein keski-iän ylittäneet kauppatädit palvelevat minua hyvin epäkohteliaasti ja se saa minut kutistumaan sisällä jo hyvin pieneksi. Pysyn vain kohteliaana, vaikka usein toivon, että minulla olisi selkärankaa sanoa jotain takaisin. Oikeastaan, nykypäivänä minulla joskus olisikin, mutta minulla ei ole oikeutta siihen.

Olen syypää kaikkeen, mutta en ole yksin. Otin aikaisemminkin esimerkiksi työnhaun ja tiedän sen olevan vaikeaa kaiken ikäisille. Olen vain huomannut, että kerran kun nuori henkilö ei olekaan sopiva ja tekee virheitä töissä - työpaikalla päätetään, että ei enää oteta niitä nuoria edes harjoitteluun.Toivoisin liiottelevani, mutta olen käynyt asiasta keskustelua ihmisten kanssa joiden työpaikalla on kyseinen päätös tehty.
Kun keski-ikäinen henkilö epäonnistuisi samoin työpaikallaan - ei päätetä, että ei oteta niitä keski-ikäisiä enää töihin. Tietenkin sitten kun mennään yli keski-iän niin tiedän, että on taas omat ongelmansa siinä, ettei saa töitä, mutta käsittääkseni ei silloinkaan maalata kaikkia "vanhuksia" hyödyttömiksi/häiriköiksi.

Olemme nuoria. Meidän pitäisi uskaltaa. Meidän pitäisi olla vahvoja nuoruuden voimissamme, mutta emme pysty. Meillä ei ole voimaa. Ne kaikki jotka ovat kateellisia nuoruutemme vuoksi - kerron teille, että uskon monen nuoren vaihtavan mielellään nuoruuteensa edes pieneen palaan kunnioitusta jota te muut saatte. Puhutte aina, että meillä on vielä tulevaisuutta kuinka paljon edessä. Mitä tulevaisuutta? Mitä teemme tulevaisuuden kuvalla kun meillä ei ole polkua missä taivaltaa? Meillä ei ole jalansijaa. Totta, että meillä on olettavasti vielä monia vuosia, mutta.. Kuka sanoo, että jaksamme elää ne?

Koulussa minulle uskoteltiin, että kunhan käyttäytyisin hyvin ja saisin kohtalaisia arvosanoja - niin saadessani koulut loppuun saisin töitä. Meitä kannustettiin suloisilla valheilla. Itselleni se oli kannustus, sillä en koskaan ole halunnut taloa ja perhettä. Olin ihan pienestä asti hyvinkin poikkeva, mutta oli jotain mitä halusin ja mihin uskoin. Työ - peräti ura. Se olisi tukipilarini ja palkan saadessani ylimääräisellä rahalla voisin kaikessa rauhassa harrastaa asioita mistä itse tykkäisin - ilman, että kukaan katsoisi minua kummeksuen nenänvartta pitkin. Se ei koskaan tapahtunut ja uskon, että ei tule koskaan tapahtumaankaan.

Tulevaisuus on muutakin kuin työ! .. Onko? Tässä yhteiskunnassa jossa pahin syytöskierros lähtee juuri siitä kun sinulla ei ole töitä? Se ei todellakaan auta sinun sosiaaliseen elämään yhtään - koska pummaat muiden verorahat. En tee sitä vapaaehtoisesti, mutta tiedän kyllä nuoria jotka suunnittelee suoraan olevansa sosiaalipummeja. Ihmiset pitävät heitä idiootteja, mutta minä sanon, että monet heistä ovat nykypäivänä fiksuja realisteja. He eivät anna systeemin uskotella heille, että heillä olisi tulevaisuus vaan ottavat kaiken irti siitä mitä vaan nyt saavat. Paljoa he eivät saa, mutta osaavat nauttia vähästä.

Minua itseäni hävettää suunnattomasti pummata enkä kannata ollenkaan sitä, että ei edes yritä löytää töitä ja vain makoilee muiden rahoilla.. Mutta samaan aikaan toivoisin, että pystyisin lopettaa häpemisen ja tehdä samoin. Sillä uskon heidän elävän pidempää kuin minä ja jopa ehkä joskus uskoen itseensä.

Minä hain juuri kuudennen kerran elämäni aikana apua päästäkseni psykoterapiaan. Hain vaikka tiedän, että apua en saa ja tulevaisuuteen minulla ei ole mahdollisuuksia. Miksi? Ehkä se on se nuoruuden voima tai typeryys; Vaikka tiput revityin siivin kuiluun, yrität edelleen lentää niillä.

Nykypäivänä emme pääse edes lentämään liian lähelle aurinkoa. Hyvä jos edes näemme sen. Ja se on totta kai täysin meidän oma vikamme. Meidän syytä.

-------

Ps. Tiedän, että asiallisen tekstin sijaan tämä vaikuttaa tällä kertaa enemmän huonolta päiväkirjamerkinnältä; Olen silti päättänyt olla häpeämättä sitä. Tällainen tällä kertaa. Ehkä ensi kerralla tökin kepillä hieman sitä, että miksi en halua kastaa varvastani politiikkaan ja miksi en näe sitä kannattavana.